19kpl Jäätikön jäljet- muinaiset merkit


Jäätikköeroosiota syntyy siellä missä liikkuva jää kuluttaa kallioperää. Kylmän ilman vallitessa syntyy mannerjäätiköitä jotka peittävät suuria maa-alueita.

Laaksojäätiköksi kutsutaan jäätikköä, joka liukuu painovoiman ansiosta laaksoja pitkin rinnettä alas kuluttaaen samalla kallioperää koko kosketuspinnaltaan. Liikkuvat jäätiköt repivät kalliosta palasia, murskaavat palat allaan ja kuljettavat murskeen eli moreenin kohti laaksoa. Jäätikön liikkuessa muodostuu U-laaksoja.

Drumliinit syntyvät kun jäätikkö etenee kallioytimen ylitse.
Kallio kovertaa jäähän kolon, joka täyttyy ympäriltä puristuvasta pohjamoreenista.
Silokalliot syntyvät, kun jään alla kasantunut hienompi aines hioo kalliot sileiksi jään tulosuunnan puolelta. Silokallion suojasivu on yleensä rosoinen ja jyrkkä kun taas rannikon matalat luodot ovat kuluneet sileiksi kauttaaltaan.
Joskus jäätikkö kuljettaa suuria kiviä eli siirtolohkareita pitkiäkin matkoja.

Siirtolohkare

Drumliini

Maanerjäätikkö= Laajalle maa-alueelle levinnyt jäätikkö
Moreeni= Jäätikön murskaama kallioperän sekoitus, joka koostuu erikoisista lajitteista. Moreenia syntyy jäätikön liikkuessa. Se kasautuu joko jäätikön pohjalle tiukasti(pohjamoreeni), maan päälle löyhästi jäätikön sisältä ja pinnalta kasautuen(pintamoreeni), jäätikkökielekkeiden saumakohtaan(keskimoreeni) tai jäätikön eteen sulamisvaiheessa(pääte- ja puskumoreeni).

Jääkauden sulamisvaiheessa virtaava vesi pyöristi ja lajitteli ainesta ja kasasi eri lajitteet kerroksiksi virtauksen hidastuessa.
Sulamisvirran pohjalla vierivät kivet pyöristyivät ja loivat pohjan harjuille, joiden päälle harjuaines eli hienohko hiekka ja sora kasaantuivat.
Supat muodostuivat, kun iso jäälohkare hautautui maakerrostumaan esim. harjun tai deltan sisälle.

Harju on pitkäonomainen harjanne, joka syntyy jäätikön sulamisvesien lajittelemasta ja kuljettamasta aineksesta jäätikön alle jäätikköjoen tunneliin. Harjut koostuvat usein pyöristyneistä kivistä, sekä lajittuneesta sorasta ja hiekasta. Pyöreitä kiviä voi löytää syvältä harjujen sisältä ja sora sekä hiekka kasaantuvat harjujen päälle kerroksiksi vuoden aikojen mukaan.Harjut kulkevat jäätikön etenemissuunnassa.
Sandur eli veden pinnan yläpuolelle kasaantunut kuivan maan delta.

Maankohoaminen on hidas prosessi, jossa mannerjään alle painautunut maankamara jälleen kohoaa omalle tasolleen.
Salapuskelkä on jään reunaan jääkauden loppuvaiheessa syntynyt harjanne, joka koostuu lajittomasta moreenista ja jäätikköjokien lajittelemasta aineksesta. Se noudattaa jään reunan suuntaa.

Salpausselkä

Silokallio

                           
                            18kpl Eroosio- liikkuvat voimat

Eroosiolla tarkoitetaan kallioperän ja maaperän kulumista veden, tuulen, aallokon tai jään kuljettaessa rapautumistuotteita paikasta toiseen. Eroosiovoimat kuluttavat kallio- ja maaperää, kuljettavat eroosio ja rapautumistuotteita sekä lajittelee ja kasaa ne lopulta muualle.


Pohjaeroosion takia joki kaivautuu yhä syvemmälle ja sen reunoista tulee jyrkkiä. Kuivilla aluieilla joki muodostaa syvän kanjonin mutta sateisilla alueilla maa-ainesta huuhtoutuu sadeveden mukana ja  uoman reunat romahtavat massaliikuntojen takia jokeen näin muodostuu V-laakso.
Kanjoni esiintyy Kuivilla alueilla virtaavan veden muodostama jyrkkäreunainen jokilaakso.

Grand Canyon

Joen yläjuoksulla joki on kapea, syvä ja sen vesi virtaa nopeasti. Alajuoksulla joki on leveä, matala ja hitaasti virtaava. Veden viraus kuluttaa jokea myös sivusuunnassa.
 Sivueroosion vaikutuksesta joki alkaa mutkitella. Voimakas virtaus kuluttaa uomaa ulkokaarteessa ja samalla hitaampi virtaus kasaa sisäkaarteeseen ainesta hiekkasärkäski. Joen mutkia kutsutaan mendareiksi.
 Joki laskee yleensä mereen jossa virtaus loppuu. Suisto eli delta syntyy alueelle, jossa joki laskee mereen ja haarautuu useiksi suuhaaroiksi.

Delta

                      17 kpl Rapautuminen- kallio murenee

Eksogeeniset prosessit eli ulkosyntyiset prosessit saavat energiansa auringosta. Ne muokkaavat maisemaa kuluttamalla, kuljettamalla ja kasaamalla ainesta. Näitä prosesseja ovat mm. massaliikunnot, rapautuminen ja tuulen työ.

Rapautuminen tarkoittaa kiviaineksen hajoamista lämpötilan vaihtellun, veden, ilman tai eliöiden vaikutuksesta. Kova kallioperä rapautuu hitaammi kuin pehmeä.
Rapautumisen seurauksena muoodstuu kivennäismaalajeja, jotka sekoittuvat eloperäiseen ainekseen muodostaen maaperän.

Rapautuminen eli kallioperän mureneminen jaetaan fysikaaliseen, kemialliseen ja orograafiseen rapautumiseen. Rapautumis nopeus riippuu lämpötilasta, kosteudesta sekä kallioperän ominaisuuksista.


Fysikaalisessa rapautuisessa kiviaines murenee erityisesti lämpötilan vaikutuksesta.
Lämpimässä kiven mineraalit laajenevat ja kylmässä supistuvat, mikä aiheuttaa jännitteitä eri mineraalikiteiden välille. Toistuvan laajenemisen ja supistumisen seurauksena kivi halkeaa. Tätä ilmiötä kutsutaan lämpörapautumiseksi.
Kallion halkeamiin valunut vesi jäätyy ja laajenee mikä suurentaa halkeamaa.Toistuvien jäätymisten ja laajenemisten seurauksena kivi halkeaa. Tätä ilmiötä kutsutaan pakkasrapautumiseski.
Kemiallisessa rapautumisessa veteen liuenneet hapot liuottavat kiviaineksen mineraaleja. Kemiallisen rapautuisen seurauksena kalkkikivialueille muodostuu ns kartsimaa, jossa veteen liuenneet mineraalit ovat kulkeutuneet veden mukana pois.
Orograafinen rapautuminen on eliöiden aiheuttamaa rapautumista, joka ilmenee sekä fysikaalisena että kemiallisena rapautumisena. Kasvien juuret kasvavat kallion halkeamiin nii että kallio halkeaa.

Tippukiviluola Kemiallisen rapautumisen muodostama maanalainen luola. Luolan kattoon muodostuu kalkkikivisiä tippukiviä kalkkipitoisen veden putoamispaikkaan.



Massaliikunnoiksi kutsutaan maa- ja kiviaineksen liukumista alas painovoiman vaikutuksesta. Maaines voi lähteä liikkeelle mm liukumalla, sortumalla, virtaamalla sekä vyörymällä. Massaliikunnot tarvitsevat laukaiseevan tekijän, kuten maanjäristys, runsaista sateista johtuva maaperän vettyminen tai ohi ajavan ajoneuvon aiheuttama tärinä
Vuotomaailmiö on maan hidasta valumista rinteiltä laaksoon toistuvien sulamisten ja jäähtymisten tai kuivumisen ja vettymisen tuloksena.

                     16 kpl Magmaa ja maanjäristyksiä

Vulkanismilla eli tuliperäisellä tominnalla tarkoitetaan ilmiötä, jossa maansisäinen kuumuus puurkautuu sulana kiviaineksena eli magmana.
Maanpinnalle purkautunutta magmaa kutsutaan laavaksi. Järmettyneestää laavasta muoodstuu tulivuoria.

Tulivuoret voidaan jakaa 2 päätyyppiin: kilpi- ja kerrotulivuoriin.
Kerrostulivuoret ovat kartion muotoisia ja rinteiltään jyrkkiä. Ne muodostuvat päällekäisistä laavan ja vulkaanisen tuhkan kerroksista. Kerrostulivuoret ovat tyypillisiä tulivuoria mannerlaattojen saumakohdissa. Tulivuoren purkautessa ympäristöön leviää tefraa eli vulkaanista tuhkaa sekä lapilleja jähmettyneitä pieniä vulkaanisia kiviä ja suurempia laavakimpaleita eli pommeja.

Kilpitulivuoret muodostuvat basalttisesta emäksisestä laavasta, joka on helposti juoksevaa ja nopeasti virtaavaa. Ne ovat loivarinteisiä ja laakeita tulivuoria, jotka syntyvät mereisten laattojen saumakohtiin tai kuumien pisteiden päälle.
Supertulivuoriksi kutsutaan tulivuoria, joka voivat vapauttaa purkauksessa yli 1000 kuutiokilometriä kiviainesta.

Kerrostulivuori

Kilpitulivuori

Seismiset ilmiöt: Maanjäristys tapahtuu, kun  kallioperään varastoitunut jännitys ylittää kiviaineksen lujuuden.
Maanjäristyksessä lähtee liikkeelle seisimisiä pitkittäisiä P-aallot eli primääriset aallot kulkevat maankuoren sisällä.
Poikittaiset S- aalot eli sekundääriaallot ovat  puolet hitaampia kuin P- aallot. S-aallot eivät läpäise nestemäisä eli sulia kerroksia maan sisällä.  L- aaltoja eli pinta-aaltoja jotka aiheuttavat suurimman tuhon.
Maanjäristyksen keskus eli hyposentri on maankuoren sisällä. Sen yläpuolella on episentri, jossa maanjäristyksen tuhovaikutus on voimakkainta. 

 Seismisten aaltojen avulla voidaan määrittää tarkka järistyskeskus ja järistysvoimakkuus.
 Seismisten aaltojen avulla on saatu selville myös maapallon sisärakenne.

Siirroksia eli lohkoliikuntoja on erityyppisiä:

 
  

                        15kpl Geologinen kierto-kivikierrätystä


Maapallon kuori kivet muodostuvat pääosin mineraaleista ja ne ovat eri alkuaineista muodostamia yhdisteitä.
 Malmimineraali on mineraali, joka sisältää niin paljon jotain metallia että sen ertottaminen  eli rikastuttaminen on taloudellisesti kannattavaa.
 Kun mineraalit yhdistyvät kiinteäksi kappaleeksi muodostuu kivilaji.

Maapllolla syntyy jatkuvasti uutta kallioperää ja taphtuu vuoren poimutuksia. Samaan aikaan toisaalla vuoristot rapautuvat, kuluvat ja pinnanmuodot tasoittuvat. Poimuvuoristot syntyvät liosfäärilaattojen törmäyskohtiin.

Kallioperä muodosuu kivilajeista jotka voidaan luokitella syntytapansa mukaa kolmeen pääluokkaan: magma-, sedimentti-, metamorfisiin eli muuttuneisiin kivilajeihin.
Magmakivet syntyvät maapallon sisällä olevasta sulasta magmasta kiteytymällä ja jähmettymällä. Magmakivet jaetaan 2 pääluokkaan syvä- ja pintakiviin.
Metamorfiset kivet syntyvät kun litosfäärilaatat törmäävät toisiinsa suuri paine ja korkea lämpötila muuuttavat alkuperäisten kivilajien fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Ilmiötä kutsutaan metamorfoosiksi eli muuttuneiksi kivilajeiksi.
Sedimentti kivet syntyvät kun vesi tuuli ja jäätiköt kuljettavat kallioperästä rapautunutta ainesta, joka kerrostuu painanteisiin sedamentiksi eli maalajikerrostumiksi. Yleisimmin sedimenttejä kerrostuu merten ja järvien pohjalle.

Eroosio kuluttaa kallioperää ja tasaa pinnanmuotoja.
Diagneesi eli sedimentin kovettuminen sedimentti kiveksi, jolloin sedimentti puristuu kokoon ja sen ainekset iskostuvat yhteen.

                 14 kpl-maapallo kolmas kivi auringosta

Maapallon syntyi pöly- ja kaasupilvistä noin 4,6 miljardia vuotta sitten.

Maapallon sisärakenne jaetaan kolmeen kerrokseen: kuoreen, vaippaan ja ytimeen.
 Kuori ja vaipan ylimmäinen osa ovat kiinteää kiviainesta ja muodostavat yhdessä litosfäärin.
Sisäydin on 1 230 km paksu, kuuma ja tiheä. Se on muodostunut rudasta ja nikkelistä.
Ulkoydin on 2 250 km paksu kerros. Sulan ulkoytimen aines on liikkeessä sisäytimen ympärillä mikä aiheuttaa voimakkaita sähkövirtauksia. Nämä muodostamat maapallon elintärkeän magneettikentän, joka suojaa avaruudesta saapuvalta kosmiselta säteilyltä.
Alavaippa kerros  on 2 230 km paksu. Muodostuu enimmäkseen. piin ja hapen yhdisteistä sekä magnesiumin ja raudan happiyhdisteistä  Se on enimmäkseen kiinteää ainesta, jonka lämpötila on noin 1300 astetta.
Ylävaippa on vain 150-400 km paksu kerros. Se muodostaa vaihtumisvyöhykkeen ylävaipan ja sulan plastisen kerroksen eli astenosfäärin välille.
Maapalllon kuori on kiinteä kiveä joka "kelluu" vaipan päällä.

                       Maan rakenne

Litosfäärit kelluvat tiheämmän astenosfäärin päällä. Astenösfäärin konvekstiovirtaukset liikuttavat laattoja. Litösfäärilaattojen erkanemisaumoissa syntyy uutta mereistä kuorta. Litösfäärilaattojen reunoilla on yleensä vulkanismia, maanjäristyksiä ja vuorenpoimutuksia.



Endogeeninen tapahtuma eli sisäsyntyinen ilmiö, jotka muuttaa maan pinnan muotoja. Tälläisiä tapahtumia ovat mm. tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, vuorenpoimutukset ja maankohoaminen.
Konvekstiovirtaukset eli lämpötilaeroista johtuvia pystysuoria virtauksia, joissa lämmin aines nousee ylöspäin ja viileämpi paine painuu alas. Astenosfäärin konvektiovirtaukset saavat aikaan litosfääri- laattojen liikkeet.
Astenosfääri on pääosin sulasta kivestä muodostunut keskimäärin 180 km paksu kerros  maapallon vaipan yläosassa. Vaipan pehmeä kiviaines mahdollistaa maanpinnan isostaatiset pinnanvaihtelut. Kuten maankohoamisen mannerjäätikön sulamisen jälkeen.

Kroatia sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella. Kroatiassa kuitenkin voimakkaita tuhoja aiheuttavia maanjäristyksiä on hyvin harvoin, mutta niiden vaara on kuitenkin olemassa.

                                   13 kpl Biomit päiväntasaajalta navoille

Biosfääri muodostuu sinne missä vesi, ilma ja maaperä yhdistyvät. Veden ja alkuaineiden kiertokulku on on ikuista elottoman ja elollisen luonnon välillä.
  Biomi on suurekosysteemi, tietyn ilmaston ekosysteemien moudostama kokonaisuus.
Epifyytti eli päällyskasvi, joka kasvaa toisen kasvin päällä käyttäen sitä ainoastaan kasvualustana, kuten saniaiset ja orkideat sadematsässä.

Trooppiset sademesät sijaitsevat päiväntasaajan alueella ja ovat lajistoltaan runsaita ja monimuotoisia. Lämpötila on aina yli 18 astetta ja sademetsässä sataa päivittäin. Puusto kasvaa kerroksittain. Aluskasvillisuutta ei sademetsässä juurikaan ole koska tiheät puiden latvustot päästävät vain vähän auringon valoa. Korkea lämpötila nopeuttaa hajoamisprosesseja ja aineet vapautuvat nopeasti kasvillisuuden käyttöön. Maaperä on vähäravinteista mutta puiden juuret ottavat tehokkaasti ravinteet kiertoon.
Monsuunimetsät sijatsevat lähinnä Aasiassa eli monsuunisateiden alueella. Lajien runsudelta monsuunimetsät muistuttavat trooppisia sademetsiä mutta eri vuodeajoille jakautuva sade- ja kuivakausi aiheuttaa sen että puusto ei ole yhtä tiheää ja korkeaa kuin sademetsässä. Auringon valon määrä pääse myös pensaistoon paremmin joten aluskasvillisuutta on enemmän monsuunimetsissä.
Subtrooppist sademetsät muodostuvat mantereiden itäosiin, joissa läpimien merivirtojen vuoksi sataa runsaasti kesäisin. Lajimäärältään subtrooppinen sademetsä on suppeampi kuin trooppisella sademetsällä.

Savanneilla on selkeä kuiva kausi ja sadekausi kerran vuodessa. Savannit sijaitsevat trooppisten sademetsien etelä- ja pohjoispuolella.Savanneilla kasvillisuus kestää kuivien kausien ja sadekausien vaihtelun. 

Nahkealehtinen kasvillisuutta esiinyy talvisateiden alueella mantereiden länsireunoilla. Sateet ja kuivuus luovat karun elinympäristön kasveille.
Aavikoilla vuotuinen sademäärä on alle 250 mm.
Arot ovat mentereiden keskiosissa sijaitsevia puuttomia ruohostoalueita.
Tundralla maa on ikuisesti roudassa eikä siellä siksi kasva puusto.
Lauhkean vyöhykkeen lehtimetsät kasvavat pääosin pohoisella pallon puoliskolla. Tähän vyöhykkeeseen kuuluu mm Keski-Euroooppa ja Pohjois-Amerikan itäosat. Kasvukautta määrittävät selkeät vuodenajat ja ympärivuotinen tasainen sademäärä.
Havumetsävyöhyke eli taiga ulottuu pohjoiselle pallon puoliskolle. Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on havumetsä vyöhyke. Puut ovat havupuita ja ne ovat sopeutuneet hyvin kylmään talveen.Soistuminen on voimakasta taiga vyöhykkeellä koska vettä sataa enemmän kuin haihtuu.

Kasvillisuus vyöhykkeet

Kroatian kasvillisuusvyöhyke on lehtimetsää. Sen kasvukautta rytmittää tasainen ympärivuotinensademäärä ja vuodenajat. Tyypillisiä puita ovat tammi, vaantera, jalava ja saarni.
Kroatian yksi tärkein vientituote ovat huonekalut joita valmistetaan puista. Etenkin tammi on kysyttyä tavaraa Euroopassa.